Minä ja masennus

niinkuin jotkut jo tietävät että sairastuin synnytyksen jälkeiseen masennukseen ensimmäisen lapsen syntymän jälkeen, mikä EI johtunut siitä etten olisi lasta halunnut tai en olisi lasta rakastanut. PÄINVASTOIN, se oli maailman ihanin asia ja on tänä päivänäkin. Masennus vain tuli, silloin ei maistunut ruoka eikä unikaan tullut. Laihduin niin paljon että painoin 65 kg yhdessä vaiheessa, ja voin sanoa että se masennus oli hirveä. 
Lääkkeitä olen syönyt siitä päivästä lähtien, välillä enemmän ja välillä vähemmän. Ensimmäinen lapseni on nyt 5vuotta ja syön aina vaan masennuslääkkeitä. Olen aina ollut herkkä ihminen ja olen ottanut kaiken "paskan" ja pahat asiat itteeni niin että olen antanut kaiken vaikuttaa mielialaani. 
Syksyt on ollut aina hiukan raskaampia, pimeys ja kylmyys on aina jollain tavalla vaikuttanut muhun, mutta viime syksy oli kyllä hirvein.. Tuntui että lääkitys ei enään auttanut, olin niin väsynyt että halusin vain nukkua, ruoka ei maistunut, en jaksanut olla lasten kanssa, tinttailin paljon. Kävin kuitenkin koulua... Se joku päivä oli vain tarpeeksi, silloin vain makasin sängyllä ja itkin..ja itkin ja itkin.... Tiesin että tarvitsen apua itseni ja perheeni takia! Seuraavana päivänä menin käymään koulun kuraattorilla, missä olen paljon käynyt. Sielä purskahdin itkuun ja kerroin kun mikään ei enään tunnu miltään. sain apua heti!! Jäin 2 kk sairaslomalle koulusta, sain vahvemmat masennuslääkkeet, sain juttu seuraa eli aloin taas käymään säännöllisesti terapeutilla. Oloni parani pikkuhiljaa, muttei mitenkään palautunut normaaliksi.. Voin huonosti koska en jaksanut tehsä asioita, en jaksanut lähteä mihinkään, en jaksanut tavata ihmisiä, olin vain kotona. Rakas mieheni yritti saada mua ulos ja muutamia kertoja se onnistui, mutta ahdisti jotenkin olla ulkona.. 

Eräs päivä kävin puntarilla, ihan  tässä pari viikkoa sitten. Näin puntarista kuinka paino oli niin paljon mitä se ei ole koskaan ollut ( paitsi jossain vaiheessa raskautta) masennuin heti, lupauduin heti liikkumaan, aloin syödä aamupalaa, lupauduin tekemään kotona mieheni laatimia vatsa - ja selkälihaksia, ulos, pyöräilemään. LUPASIN!!! Tein jopa sellaisen viikottaisen punnitsemis listan johon merkkaan kerran viikossa painoa.. Vähensin karkin syömistä ja sokeria yleensäkkin.. 

NYT paino on lähtenyt laskemaan kivasti, olen pirteempi kun syön terveellisesti, en käytä sokeria pahemmin. Jaksan enemmän..
Vielä on toki syksy  tulossa ja vieläkun äitini lähtee 7kk espanjaan, mutta olen terapiassa saanut jutella, olen jutellut rakkaan miehen kanssa, olen pohtinut itsekseni paljon ja TIEDÄN että pärjään, en anna masennuksen vallata samalla tavalla kun viime vuonna. EN EN EN !!! 
Valmistun lähihoitaja koulusta joulukuun 20 pvä, jolloin tuota koulua on melkein 7 vuotta takana. Luulen että myös masennus "vähenee" sen myötä kun olen tuon koulun saanut suoritettua. Tykkään kun olen pirteämpi, harmittaa vain koska ei niitä kavereita oikein enään ole kun en ole heihin masennuksen aikana pahemmin yhteyttä pitänyt :( 

Minulla on ihana mies ja rakkaat lapset, ne auttavat selviämään jokaisesta päivästä ja osaan nauttia elämästäni joka päivä enemmän <3

En anna masennuksen voittaa!! En enään koskaan.

                                    JONNA KATAJAMÄKI