Sivun näyttöjä yhteensä

torstai 19. joulukuuta 2013

seitsemän vuotta elämästäni!


Yläasteelta kun päästiin, niin menin kymppiluokalle nostamaan numeroita, koska en ollut varma pääsisinkö haluamalleni linjalle.
Kymppiluokka meni suht nopeesti ja numerotkin nousi. Sitten hain lähihoitaja linjalle ammattiopistoon. Soveltuvuuskokeiden jälkeen jännitin että pääsisinkö vai enkö pääsisi. No pääsin, JESS!

Elokuussa 2006 alotin opinnot, släh06asb oli se eka luokka, kävin sitä 1½ vuotta ja jäin ensimmäiselle äitiyslomalle kun odotin Aadaa. Jouduin jäämään 2 kk aiemmin pois koulusta, koska jäin sairaslomalle. Rakas tyttäreni syntyi 1.5.2008... Kouluun palasin elokuussa 2009, mutta se ei mennytkään niinkuin aiemmin. Ensimmäiset pari kuukautta ennen joulua meni niin ja näin ja poissaoloja tuli liikaa, tiesin etten pääsisi työharjotteluun, vaan kuntoutuksen tukeminen alkaisi alusta, oma moka tiedän. Myös lokakuussa 2009 mut ryöstettiin ristinummella, ja se jätti kovat jäljet ja ekat pimeydet pihalla oli tuskaa!
Joulukuun 25pvä 2009 mun elämän tärkein ihminen kuoli, Mummi oli 80vuotias ja sairastanut rintasyövän monta kertaa, se oli viimeinen kerta.
Aattona aamulla sain kuulla että mummi oli joutunut sairaalaan, seuraavana aamuna sanottiin ettei elä enään seuraavaan päivään, olin mummin vieressä loppuun asti.
Sairastuin myös vakavaan masennukseen jota ei hoidettu kunnolla, en nukkunut,en syönyt, en käynyt ulkona.. Paino tippu alas nopeesti.. Kesti kauan, siis KAUAN ( monta vuotta ) ennenkuin sain ruokahaluni takasi.
Siitä asti koulun käynti on kärsiny kun ei osannu hakea tarvittavaa apua masennuksen, mummin kuoleman käsittelemiseen, ryöstöön ja lapsuuden asiat..

2010 marraskuussa sain tietää että aloin odottamaan toista lasta, ja keskeytin opinnot,koska menin töihin. Veeti syntyi 28.8.2011. Takasin kouluun menin taas 2012 syksyllä ja LUPASIN tällä kertaa hoitaa koulun loppuun asti. Hain apua masennukseen yms, kävin terapiassa ja kuraattorilla. No masennus pahentui 2013 alkuvuonna niin pahaksi että jouduin jäämään 2 kuukauden sairaslomalle. Olin niin lähellä etten "joutunut" tai "päässyt" lepäämään huutoniemelle. Sekin saattaa kuullostaa oudolta, mutta silloin se tuntui pelastukselta, koska KAIKKI asiat tuntui niin rankalta, ja ylitsepääsemättömiltä. Rupesin käymään jälleen terapiassa ja kuraattorilla, kouluun palaaminen tuntui kivalta.
Erikoistuminen oli tiedossa, se olisi vanhustyö vaikka sitä mietittiin ja pohdittiin ja aluksi valitsin väärän suuntautumisen ja syynä se että mies 3-vuorotyössä joten en voisi tehdä työtä mitä haluaisin. Mutta lopulta päädyin vanhustyöhön enkä oo katunu päivääkään.

Tänään 19.12 käyn edelleen terapiassa, ja masennus on kurissa. HUOMENNA meen hakemaan tutkintotodistuksen, eli voin sanoa jo että MÄ TEIN SEN!!! Kauan siihen meni, mutta nyt oon valmis ja kaikki murheet ja huolet on hoidettu ja olen oppinut olla stressaamatta koska se vaikuttaa sitte liian rajusti.

MUTTA mä en olis pystyny tähän ilman kuraattoria, Päivi Someroa, Äitiä, Tomia ja anoppia. <3 Iso kiitos!!
Kiitos myös niille ystäville jotka valoi uskoa kun näytti heikolta.
Taidan huomenna itkeä tirauttaa kun tajuan että mä tein sen, tää on mulle niin iso saavutus etten tiedä tajuaako kukaan sitä oikeesti. Huomenna on elämäni tärkein päivä !

Mä oon niin onnellinen!!!!!!! Huomenna syömään ja illalla juhlitaan !




Ja mä jos joku voin sanoa että jos tuntuu että elämä tökkii ja pahasti, on paha olla, tai mikään ei kiinnosta, Niin puhukaa asiasta, mä oon miljoona kertaa vahvempi ihminen koska oon pystyny puhumaan KAIKESTA! Ja jos sielä kuopan pohjalla niin ei sieltä omin avin kovin helposti ylös nousta. Älkää pitäkö asioita sisällä, se vaan aiheuttaa lisää ahdistusta ja pahaa oloa. Mä en oo ikinä ollu näin vahva, vaikka mun elämässä on tapahtunut kaikenlaista. Mä pystyin nousemaan sieltä kuopan pohjalta, niin pystyt SINÄKIN !

maanantai 9. joulukuuta 2013

ystävyys...

"Ystävät ovat elämäni todellisia jalokiviä.
Olivatpa vaikeuteni millaisia tahansa,
he ottavat osan taakastani kantaakseen.
He jakavat suruni ja moninkertaistavat iloni.
Ystävät ovat rikkauteni. Kiitos ystävyydestäsi"


Sanotaan että ystävät ovat ikuisia, ystävät ovat aina läsnä, ystävälle voi aina soittaa, ystävä kuuntelee, ystävä lohduttaa, ystävä auttaa.. mutta ketä on ne ystävät? Ne joita ei kuitenkaan näy kun on vaikeaa? Kun on perhe? Kun ei vain huvita? 
Olen jo pitkään miettinyt omia ystävyys suhteita, ja voin sanoa että olen aika pettynyt.. Viikonloppuna puhuttiin isäni kanssa ystävistä, johon tokasin että mulla on vaan yks tosiystävä Sanna! 
Sannan kanssa ollaan tunnettu lapsesta asti, tuli tuossa välissä muutamia vuosia kun ei oltu tekemisissä mutta nyt ollaan oltu kuitenkin jo monia vuosia taas tekemisissä.. Ja vaikka eräs ihminen väitti että oon puhunu sannasta pahaa, niin se loukkas kun kuulin, koska en oo IKINÄ puhunu pahaa siitä ihmisestä, joka on tukena silloin kun sitä tarvin, silloin kun en tarvi, Sanna on läsnä silloin kun ärsyttää, on paha mieli ja kaikki on loistavasti. 
MAHTAVA YSTÄVÄ KIITOS <3 

Mutta sitten kun alkaa miettiä niitä muita ystäviä, niin missä he ovat?? 
Tuntuu välillä niin väkisin yritetyltä kysellä mitä kuuluu, koskaan ei oo aikaa nähdä, aina voi sopia jotain mutta silti kaikki peruuntuu. Enkä nyt TODELLAKAAN syytä ketään, koska meillä kaikilla on oma elämä ja perheet, mutta en ajatellut että omat perheet ynnä muut voi syrjäyttää mut? Jos mulla on paha olla, niin ei mulla oo enään ketään kenelle soittaa, tai edes muuten vaan soittaa. Ja kurjaa se on, sanoin äidilleni tässä pari kuukautta sitten että oon 24vuotias nainen, jolla ei ole ystäviä ainakaan sellasia jotka kerkeis nähdä.. :( No elämä opettaa ja elämä kuljettaa. Näin se menee. 

Olis ollu kivaa olla jollekkin ihmiselle se ainutlaatuinen ystävä, kummitäti tai jotain en mä tiedä.. Mutta nyt ei masistella enempää KOSKA...

mä tein sen, lähihoitaja vuosimallia 2013 - vanhustenhoitaja. masennuskausien ja muiden vaikeuksien yli päästy hyvin. Ens perjantaina tutkintotodistus käteen ja syömään. illalla sitte juhlitaan.. Kiitos tästä elämän mahdollisuudesta onnistua opinnoista monien vuosien jälkeen, ja en olis pystyny siihen ilman tsemppausta joista isoin kiitos kuuluu ÄITI, TOMI JA ANOPPI <3 
mä niin tein sen, kerrankin voin olla todella ylpeä itestäni ! JESS !! 
    

                     
Muista minut, ystäväni,
kun aikasi rientää iloisesti.
Muista minut, ystäväni,
kun vastatuulet puhaltavat.
Kun haluat keventää mieltäsi,
muista minut, ystäväni.
Kun kaipaat lohdutusta,
muista minut, ystäväni.
Sitä varten ystävät ovat. 



 
 

maanantai 25. marraskuuta 2013

Anna minun tulla sun viereesi ja lohduttaa...


Janna - sä et ole hullu

 Särjetty ja satutettu sinua on monta kertaa
ja nyt kuvittelet että se on sinä jonka päässä viiraa


yhtäkkiä putoat pohjattoman syvään kuiluun
ja luulet että tästä on mahdotonta ikinä toipuu

anna minun
kantaa, auttaa
anna minun anna minun


anna minun tulla sun viereesi ja lohduttaa
hullu sä et ole mut joskus sitä romahtaa kivipohjaan
hiljaa nyt mennään mut henkiin sä jäät
hullu sä et ole mut juuri nyt on vaikeaa


sama se vaikka sinä rakastuisit johonkin väärään
sama se jos et sinä opi vielä siitäkään

tärkeintä on ettet sinä koveta sun sydäntä koskaan
jonkunhan on uskottava että vielä rakkaus voittaa

anna minun
kantaa, auttaa
anna minun anna minun

anna minun tulla sun viereesi ja lohduttaa
hullu sä et ole mut joskus sitä romahtaa kivipohjaan
hiljaa nyt mennään mut henkiin sä jäät
hullu sä et ole mut juuri nyt on vaikeaa

 --------------------------------

Kun kuulin tuon biisin ekan kerran, niin etin sen spotifystä ja kuuntelin ehkä 15 kertaa peräkkäin ja opin biisin.. Tuosta biisin sanoista tulee mieleen omat raskaat ajat ( Aadan syntymän jälkeen, mummin kuoleman jälkeen ja viime syksyn masennus) ja se että ketä on ne todelliset ystävät ja kuinka korvaamaton oma perhe on, ja tietenkin Tomin perhe ( M & O, J & J )
Ilman teitä en olisi jaksanut. 
Viime syksy oli NIIN raskas, ja mulle ehdotettiinkin lepotaukoa eräässä paikassa, ja olin jo melkeen valmis menemään, ja ilman perhettä olisinkin mennyt. Mutta oon tyytyväinen että "päätin jäädä kotiin" koska nyt kun miettii aikaa taaksepäin ja tähän asti niin TOMI <3 ZYKY <3 ÄITI <3

Parempiin asioihin. ens viikolla mulla alkaa näyttö, ja sen viikon jälkeen vielä kolme päivää työharjottelua, ja sitte se on ohi !! HITSI että jännittää. 

Lauantaina vietetään anopin 60v synttäreitä etukäteen. Ensin syödään ja teatteriin. JES! Loistava ilta tulossa. Ja kaikki tämä kiva tapahtuu ilman lapsia. Siitä onkin aikaa kun ollaan Tomin kans oltu jossain ilman lapsia. <3

Työharjottelusta täytyy sanoa että kiva paikka, ja mahtava ohjaaja!!

Nyt tietokone kiinni ja unten maille, aamulla 05.45 herätys ja Veeti päiväkotiin ja ite töihin. Huomenna vietetään myös rakkaan aviomiehen synttäreitä! 


 <3: llä JONNA 

perjantai 15. marraskuuta 2013

Stella - 25 ..


 STELLA - 25

 
väsynyt oon odottamaan
numero kädessäni toivon, että mua kuunnellaan
kädet on kylmät, veri ei kierrä
ei tää kehoni kestä enää
se on 25, vasta 25

onko vielä toivoo?
jos lujasti tahtoo, kai vuodet meille vaihtuu
onhan vielä toivoo
kun lujasti tahtoo, vuodet meille vaihtuu
ne vaihtuu

väsynyt oon odottamaan
numero kädessäni toivon, että mua kuunnellaan
taas uudet lääkkeet, näillä se lähtee, sanovat
näetkö silmäni palavat
ei se mee vaan niin, ei se mee vaan niin

onko vielä toivoo?
jos lujasti tahtoo, kai vuodet meille vaihtuu
onhan vielä toivoo
kun lujasti tahtoo, vuodet meille vaihtuu

nukutaan valot päällä, saisin sua katsella
nukutaan valot päällä, et anna mua satuttaa


maanantai 11. marraskuuta 2013

viimeset viikot


Alotin tänään viimesen työharjottelun palosaaren kotipalvelussa, ja ekan päivän jälkeen voin sanoa että tää viimenen 5 viikkoinen työharjottelu menee hyvin, ja kun on kiva ohjaaja niin hyvä hyvä.
Harjottelua olisi oikeasti 6 viikkoa, mutta kun mulla on niin paljon työkokemusta niin halusin ottaa yhen viikon vapaaksi että saa vähä rauhoittua ja ymmärtää tilanteen että MÄ VALMISTUN !!!! Se on mulle niiiiin jumalattoman iso asia ettei kukaan varmaan voi ymmärtää.
Alotin koulun 2006 syksyllä, ( kolmen vuoden koulutus) 2013 joulukuussa valmistun ja tuohon väliin mahtuu työntekoa, kahden lapsen syntymä, vaikea masennus, mummin kuolema, ja piiiiitkä sairasloma  koulusta, MUTTA nyt on tosiaan enään vähä jäljellä ja mä teen sen :)

Onneks ihana anoppi haluaa miehensä kanssa tulla kattomaana kun valmistun, eihän se äitin poissaoloa korvaa mutta kivaa silti. Sitten mennään vielä rossoon syömään, ja sielä kun viimeksi kävin niin löysin yli hyvää viiniä, mutten löytänyt sitä alkosta ollenkaan :(

Lauantaina on suuri päivä mun tyttärelle, joka on fanittanu Robinia siitä lähtien kun on kuullut ensimmäisen kerran biisin frontside ollie, en oo IKINÄ nähnyt KETÄÄN joka voi fanittaa toista noin kovaa, ja tuo tyttö on 5v. <3 NOH, lauantaina mennään Robinin keikalle, johon lähtee myös hyvä ystäväni lapsensa kanssa.

Nyt meinaa silmät painua kiinni, ja kun mulla on 07.00 työvuoro niin äkkiä valot kiinni ja nukkumaan!

tiistai 5. marraskuuta 2013

syksyä ja tinttailua



oi kuinka tää aika rientääkään!! 

Alotetaan vaikka siitä että äitee lähti sinne espanjaan, jossa aikoo oleskella sen 7 kuukautta, ja lähdöstä on jo 42päivää. IKÄVÄ ON KOVA, mutta näin unta että aika meni nopeesti, niin eiköhän se menekkin.

 Toinen juttu on se että tuntuu että hetki sitte sanoin että 5 kuukautta niin oon valmis lähihoitaja, no enään on 7 viikkoa jäljellä. Vielä on 1 päivä teoriaa ja torstaina vaan yksi koe ja sitte alkaa työharjottelu.

Nyt kun syksy on jo hetken täälä suomessa ollu, niin voin sanoa että olen yllättävän hyvin jaksanut. Yleensä syksy on sitä masentavinta aikaa.. No okei, oon toooooosi väsynyt kokoajan, mutta en masentunut tai allapäin.

Lapset jaksaa priukata ja leikkiä, tapella ja huutaa, kiukutella ja itkeä.
Vaikka Veeti on jo 2v2kk niin nyt Aada on alkanut reagoimaan enemmän siihen että Veeti tarvii enemmän apua, joten äitinä autan enemmän tietenkin. Aadan suusta kuuluu usein "sä oot vaan Veetin kans" TAI "sä rakastat vaan Veetiä" ja syy siihen on että Aada ei ymmärrä että miksi Veetiä pitää auttaa enemmän.
Mustasukkaisuus näkyy siinä että kun poikaa puetan niin Aadastakin tulee "vauva" jota pitää vähän auttaa.
Neiti on alkanut taas tinttailemaan tosi paljon, huutaa ja ei tottele ( jonka johdosta jäähypenkki on paljon käytössä) Ja meillä taas isäntä ei oo mikään maailman kärsivällisin ihminen niinkuin en minäkään ja kaikki on huonolla tuulella kun yks tinttailee, sitte toinen alkaa tinttailla ja sitte pian kaikki tinttailee..
Ei pahemmin auta enään laskut 1-10 kun neiti on päättänyt tinttailla, LOPPUISPA TÄÄ UHMA JO :D
Aadan tuttuja huutoja
" Mä en oo enään sun tyttö"
" Sä et oo enään mun äiti"
" pian mä muutan pois enkä tuu enään koskaan takasin"
" Mä muutan isin luo, sielä saan tehä mitä haluan"

Mutta kyllä se sitä Veetiä osaa ärsyttää, sitte kun veeti on joskus tutilla heittäny aadaa naamaan ja se oli eka aadasta tooosi hauskaa, ja nyt veeti tekee sitä vähän väliä koska aada kerran nauroi.. huoh :D

No mutta muuten ihan kivasti menee, meillä nukutaan yöt ( useimmiten) Ja tehdään asioita yhdessä, milloin enemmän ja milloin vähemmän..

Nyt kun postiluukusta on tippunut lelulehdet, niin Aada jo kovasti odottaa että saa kirjoittaa pukille, oliskohan se tällä viikolla aiheena.

Ja Aadan kans ollaan laskettu että YKSITOISTA PÄIVÄÄ ROBININ KEIKKAAN!!!! Aada mulle totes " äiti mua jännittää yli kovaa" <3



Näihin kuviin!

JONNA


 

sunnuntai 20. lokakuuta 2013

syysloma viikko ja sairaalareissu


Joskus on hyvä pysähtyä ja kuunnella itseään
ennen kuin oma keho pakottaa siihen.
Joskus pitää olla itsekäs ja elää.
Elää niin ettei myöhemmin kadu elämätöntä elämää,
tekemättömiä asioita,
sanomattomia sanoja.
Kelloja voi siirtää taaksepäin,
mutta mennyttä aikaa ei saa koskaan takaisin.
Elämä on tässä ja nyt
ja jokainen aamu on loppuelämän ensimmäinen.
<3

Tänään voin sanoa että voin hyvin. Mulla oli eilen niin mukava ilta Tomin ja sen perheen kanssa. Syöden ja viiniä maistellen, saunassa käyden ja jutellessa. Itse istuin pöydän päässä välillä hiljaa katsellen ihmisiä ympärilläni, rakkaan mieheni onnellista ilmettä,naurua ja voin sanoa että oon onnekas kun oon saanu maailman parhaimman anopin, "appiukon" ja miehen siskon perhe on mahtava! Mulla on kivaa, ja haluan että noista illoista saadaan nauttia vuosia. <3

Juttelin eilen anopin kanssa siitä kun mulla on valmistujaiset joulukuussa, ja jotenkin olin vain ajatellut etten millään tavalla juhli niitä, koska äiti ei oo täälä vaan espanjassa niin ihan tylsää ei ketään kiinnosta, joten olin sanonut että varmaan nukun kokopäivän enkä hae todistusta, MUTTA anoppi kertoi kuinka haluaisi ehdottomasti tulla katsomaan kun saan todistuksen, OOO! Oikeesti, ihanaa joku välittää! <3 

Parin viikonpäästä meillä on naisten ilta, ja tykkään kovasti suunnitella ja saada rakkaita ystäviä tänne viettämään iltaa. <3

Kun mulla on tää masennus, niin yleensä kun se on syksysin pahentunut mutta nyt voin sanoa ettei oo. Mä ulkoilen ( vaikkakin voisi vielä enemmän) mä nään ystäviä ( Niitäki vois nähä enemmän) ja koulu on loppusuoralla. Vitsit,että odotan sitä puolta vuotta kun saa vähentää lääkitystä, ja sitä kun masennus on poissa, sitten sitä ei ikinä enään takasi hankita. Se on ollu "kaverina" jo 5 vuotta. Aika poistua,kiitos masentavista päivistä, itkuisista illoista, sairaslomapäivistä, ja kaikesta paskasta, mutta nyt en tartte sua enään ! OON VAHVA NAINEN, NÄYTÄN SEN ITELLE JA KAIKILLE MUILLEKKIN!

Tänään kuulin sellaisia erillaisia uutisia (kukaan ei ole kuollut tai mtn) mutta oma arvomaailma ja sen arvostus laski ja pahasti, en aio tässä nyt kertoilla sen enempää. mutta terapeuttini saa kuulla 

Päivä päivältä opin.

Teen virheitä

mutta nyt huomaan ne

opin niistä.

Näen kaiken selvemmin.

Kuin kalvo olisi riuhtaistu

minun ja maailman väliltä pois.

Tunnen, koen vahvemmin.

Iloni ja nautintoni on vahvempaa.

Koettelen rajojani,

jaksamistani.

Mutta arvostan enemmän itseäni.

Minulla on oltava aikaa myös itselleni.


Olin viikolla sairaalassakin kun oli kovat vatsakivut.Olin jo melkeen yhen yön valvonut kipujen 

takia, mutta nyt olin niin kipee, ja kivut olivat aika ajoin kouristelevia. Ei muuta kun 

soittamaan ystävälleni jos veisi mut päivystykseen keskussairaalaan. sielä sitte maatiin sängyllä

 tiputuksessa, kahta eri lääkettä suoneen. Verikokeita otettiin yhtä sun toista, paineltiin 

vatsaa, 

annettiin virtsanäytettä. Naurettiin J & D kanssa ja mietittiin ihmeasioita. Kotiin pääsin 05.00 

aikaan yöllä. Ja unta tuli sinä yönä ja kivat 2,5 tuntia. 

Nyt on kädessä KIVA jälki kanyylin takia 



mitään ei selvinny, mutta jatkotutkimuksiin ens kuussa. Kivut on hellittäny onneks. 


Nyt rakkaan aviomiehen kainaloon <3