erityislapsen äitinä

Eilen illalla pari tuntia pyöriessäni aloin miettiä äitiyttä ja stä miten se on muuttunut kun perheeseen syntyi erityistä tukea tarvitseva lapsi. Veeti 1v5kk todettiin puolivuotiaana CP-vamma, lääketieteellisellä nimellä oikeanpuoleinen spastinen hemiplegia, Kun wikipediasta katsotaan niin siinä sanotaan näin:

CP-vamma  on syntymässä tai varhaislapsuudessa saatu pysyvä aivovaurio, joka vaikeuttaa vartalon liikkeiden hallintaa ja lihaskoordinaatiota
CP-vamma siis tarkoittaa, että aivoissa tapahtuneen  vaurion takia henkilö ei kykene käyttämään joitakin kehonsa lihasryhmiä normaalilla tavalla. CP-vamma ei etene eikä tartu. Sitä ei myöskään voida parantaa, vaan se on ihmisellä koko eliniän, mutta erilaisten terapioiden (kuten fysio-, toiminta- ja puheterapia) sekä apuvälineiden avulla voidaan parantaa CP-vammaisten elämänlaatua ja edistää tasavertaista osallistumista yhteiskunnassa.
 Spastinen CP-vamma on yleisin CP-vammatyyppi, jota esiintyy noin 80 %:lla kaikista CP-vammaisista. Spastisuus tarkoittaa, että yhden tai useamman lihasryhmän lihasjänteys, tonus on pysyvästi kohonnut. Kohonnut lihasjänteys vaikeuttaa lihaksen työtä. Spastinen CP-vamma näkyy ulospäin jäykkänä ja vaikean näköisenä liikkumisena ja joissakin tapauksissa esimerkiksi esineeseen tarttuminen ja irti päästäminen voi olla vaikeaa. Vaikeimmissa tapauksissa lihasjänteys on niin suuresti kohonnut, että omaehtoinen liikkuminen on mahdotonta.

Eli siis Veetillä on vaikeuksia käyttää oikeaa kättä ! Veeti ei itse tartu oikealla kädellä tavaraan, ja jos Veetin käteen laittaa tavaran,ei osaa päästää siitä irti, vaan joutuu vasemmalla kädellä ottamaan sen pois. Mutta nyt arki tuntuu helpottavan valtavasti. Vaikka Veeti ei käytäkkään oikeaa kättä juuri ollenkaan, niin kun miettii aikaa taaksepäin kun selvisi minkä diagnoosin poika sai, niin oli valtava järkytys ja pelko. "oppiiko koskaan kävelemään" " entäs konttaamaan" Mielessä kävi myös tietenkin että oppiiko koskaan istumaan, koska kun diagnoosi tuli ei ollut Veeti oppinut vielä istumaan. Tiedettiin kuitenkin että oikeapuoli on heikko. Silloin myös oikea jalka oli heikko,missä nyt on huomattu suuri ero. Itkin melkein joka ilta sitä että saako lapseni normaalin elämän, vai joutuuko olla kokoajan joku auttamassa. Mietin jopa koulun lopettamista, ennenkuin edes pääsin takasin, koska luulin ettei poikani pärjäisi päiväkodissa kun tarvii kaikessa apua. Mutta silloin minulle sanottiin heti että ehdottomasti pystyy olla päiväkodissa, sielä on hoitajia ja Velmeri olisi saanut oman avustajan jos ryhmä olisi ollut isompi.
Nyt on myös pakko kehua Veetin päiväkodin ryhmän hoitajia. Aivan uskomattoman hyvin ottanut Veetin vastaan ja unelmahoitajat, ei mitään huonoa sanaa ole koskaan ollut sanottavana. Kun on ollut palaveria päiväkodilla jossa on ollut mukana kuntoutusohjaaja, puheterapeutti,fysioterapeutti ja joku muu, en muista nimitystä. Ja sitten vielä Veetin ryhmänohjaajat on myös olleet mukana ! :) Mahtavaa!
Nyt Veeti on oppinut seisomaan tukea vasten hetken aikaa. Ei itse nouse mutta kun sen laittaa seisomaan sohvaa vasten niin seisoo siinä tukien tietenkin sohvasta. Kun pikkuherra alkaa pikkuhiljaa pyllistellä, niin tietää että alkaa voimat loppumaan. Tän kuun lopussa Veeti täyttää 1 ½ vuotta <3 Alussa oli kiire muka saada tietää käveleekö poika koskaan,mutta tänä päivänä en huoli siitä. Tärkeintä on että pikkumies on onnellinen ja kehittyy kun siltä itestä tuntuu.. en halua olla äiti joka vaatii kaiken olevan täydellistä..niinkuin jotkut äidit ovat.
Kuulun LEIJONAEMOIHIN, joka on vertaistukiryhmä erityislasten äideille, ja se on mahtavaa. Ja vielä kun on Vaasan leijonaemot, joten tääläkin on lähellä vertaistukea tarjolla. Tiedän myös että kerran kuussa on kokoontumisia,mutten ole saanut aikaiseksi mennä mukaan..ehkä vielä joku päivä.

Mutta niinkuin joku leijonaemoista kerran minulle kirjoitti " Kun oppii hyväksymään oman lapsen tilanteen,ei ole väliä muiden lasten kasvulla" ja silloin ymmärsin miksi harmittelin kun jotkut lapset jotka olivat nuorempia että ne tekevät sitä ja tätä, mutta ei meidän poika. Sitten kun osasin todella hyväksyä asian niin ei ole ollut muilla lapsilla merkitystä ( siis siinä kasvussa) Veeti oppii kun oppii.. :)

Tämä on ehkä sekavasti kirjotettu,mutta helpotta itteä kun saa vähän purkaa! Ja kyllä erityslapsen äitinä on välillä rankkaa mutta myös ihanaa <3 Ja kun Veetistä kirjotan paljon niin pakko kehua myös mun pian 5v neitiä, Se osaa lukea <3 kovasti tänään väsäillyt ystäväpäiväkortteja ja käytiin myös raunioilla laskettelemassa ja saatiin ihana Emma mukaan <3 Joku päivä uudestaan. Tällä viikolla en oo pahemmin ulkoillut,tai käynyt kävelyllä. Tiesin että kun viime viikolla kävi 21km niin tää viikko jää melko minimaaliseksi. Huomenna ehkä kattomaan iskää <3

Öitä !