Yläasteelta kun päästiin, niin menin kymppiluokalle nostamaan numeroita, koska en ollut varma pääsisinkö haluamalleni linjalle.
Kymppiluokka meni suht nopeesti ja numerotkin nousi. Sitten hain lähihoitaja linjalle ammattiopistoon. Soveltuvuuskokeiden jälkeen jännitin että pääsisinkö vai enkö pääsisi. No pääsin, JESS!
Elokuussa 2006 alotin opinnot, släh06asb oli se eka luokka, kävin sitä 1½ vuotta ja jäin ensimmäiselle äitiyslomalle kun odotin Aadaa. Jouduin jäämään 2 kk aiemmin pois koulusta, koska jäin sairaslomalle. Rakas tyttäreni syntyi 1.5.2008... Kouluun palasin elokuussa 2009, mutta se ei mennytkään niinkuin aiemmin. Ensimmäiset pari kuukautta ennen joulua meni niin ja näin ja poissaoloja tuli liikaa, tiesin etten pääsisi työharjotteluun, vaan kuntoutuksen tukeminen alkaisi alusta, oma moka tiedän. Myös lokakuussa 2009 mut ryöstettiin ristinummella, ja se jätti kovat jäljet ja ekat pimeydet pihalla oli tuskaa!
Joulukuun 25pvä 2009 mun elämän tärkein ihminen kuoli, Mummi oli 80vuotias ja sairastanut rintasyövän monta kertaa, se oli viimeinen kerta.
Aattona aamulla sain kuulla että mummi oli joutunut sairaalaan, seuraavana aamuna sanottiin ettei elä enään seuraavaan päivään, olin mummin vieressä loppuun asti.
Sairastuin myös vakavaan masennukseen jota ei hoidettu kunnolla, en nukkunut,en syönyt, en käynyt ulkona.. Paino tippu alas nopeesti.. Kesti kauan, siis KAUAN ( monta vuotta ) ennenkuin sain ruokahaluni takasi.
Siitä asti koulun käynti on kärsiny kun ei osannu hakea tarvittavaa apua masennuksen, mummin kuoleman käsittelemiseen, ryöstöön ja lapsuuden asiat..
2010 marraskuussa sain tietää että aloin odottamaan toista lasta, ja keskeytin opinnot,koska menin töihin. Veeti syntyi 28.8.2011. Takasin kouluun menin taas 2012 syksyllä ja LUPASIN tällä kertaa hoitaa koulun loppuun asti. Hain apua masennukseen yms, kävin terapiassa ja kuraattorilla. No masennus pahentui 2013 alkuvuonna niin pahaksi että jouduin jäämään 2 kuukauden sairaslomalle. Olin niin lähellä etten "joutunut" tai "päässyt" lepäämään huutoniemelle. Sekin saattaa kuullostaa oudolta, mutta silloin se tuntui pelastukselta, koska KAIKKI asiat tuntui niin rankalta, ja ylitsepääsemättömiltä. Rupesin käymään jälleen terapiassa ja kuraattorilla, kouluun palaaminen tuntui kivalta.
Erikoistuminen oli tiedossa, se olisi vanhustyö vaikka sitä mietittiin ja pohdittiin ja aluksi valitsin väärän suuntautumisen ja syynä se että mies 3-vuorotyössä joten en voisi tehdä työtä mitä haluaisin. Mutta lopulta päädyin vanhustyöhön enkä oo katunu päivääkään.
Tänään 19.12 käyn edelleen terapiassa, ja masennus on kurissa. HUOMENNA meen hakemaan tutkintotodistuksen, eli voin sanoa jo että MÄ TEIN SEN!!! Kauan siihen meni, mutta nyt oon valmis ja kaikki murheet ja huolet on hoidettu ja olen oppinut olla stressaamatta koska se vaikuttaa sitte liian rajusti.
MUTTA mä en olis pystyny tähän ilman kuraattoria, Päivi Someroa, Äitiä, Tomia ja anoppia. <3 Iso kiitos!!
Kiitos myös niille ystäville jotka valoi uskoa kun näytti heikolta.
Taidan huomenna itkeä tirauttaa kun tajuan että mä tein sen, tää on mulle niin iso saavutus etten tiedä tajuaako kukaan sitä oikeesti. Huomenna on elämäni tärkein päivä !
Mä oon niin onnellinen!!!!!!! Huomenna syömään ja illalla juhlitaan !
Ja mä jos joku voin sanoa että jos tuntuu että elämä tökkii ja pahasti, on paha olla, tai mikään ei kiinnosta, Niin puhukaa asiasta, mä oon miljoona kertaa vahvempi ihminen koska oon pystyny puhumaan KAIKESTA! Ja jos sielä kuopan pohjalla niin ei sieltä omin avin kovin helposti ylös nousta. Älkää pitäkö asioita sisällä, se vaan aiheuttaa lisää ahdistusta ja pahaa oloa. Mä en oo ikinä ollu näin vahva, vaikka mun elämässä on tapahtunut kaikenlaista. Mä pystyin nousemaan sieltä kuopan pohjalta, niin pystyt SINÄKIN !
